Name: Petrusjka
Start: 2021-10-08T00:00:00.000Z
End: 2021-10-08T00:00:00.000Z
Location: Musiikkitalo Concert Hall

Admin

Helsinki Philharmonic Orchestra

Director(a) orquestal

Olari Elts

Orchestra

Violinist

Simone Lamsma

Violín

Petrusjka

Helsinki

Finlandia

Musiikkitalo Concert Hall

Petrushka: From the Apocalypse, Op. 66 Lyadov, A. (+3 More)

Public

From the Apocalypse, Op. 66

Violin Concerto No.1

Apnea

Petrushka (1947)

Sagar Haldar

Válido

Destroy, erase, eliminate, forget. There are many such words in the biography of composer Nikolai Roslavets. For decades, the Soviet system tried to erase him and his works from card indexes, catalogues, archives, and concert repertoires – almost with success. The score of his first violin concerto was for a long time thought to have been lost, but it was eventually found in the Moscow archives in 1989. Violinist Simone Lamsma learned the concerto in ten days after receiving an unexpected invitation to perform. Her dedication paid off, and Roslavets’ concert has since remained in Lamsma’s repertoire. 

Three puppet characters – Petrushka, Moor and Ballerina – have an adventure in Stravinsky’s trilogy, for which the composer collected material from street performances and folk tunes. The version for a giant orchestra, which premiered in Russia in 1913, received a chilling review from Stravinsky's friend Andrei Rimsky-Korsakov, who thought the work foreshadowed the emergence of musical futurism: “Petrushka glitters with an artificial assortment of bright rags and patches and clatters with ringing rattles.” The reference to the collage technique – albeit in a negative tone – was apt: at the same time, artists such as Pablo Picasso and Georges Braque were using newspaper cuttings as material for their paintings. 

 

Olari Elts

Olari Elts (b. 1971) comes from Estonia and first became famous in Finland on winning the International Sibelius Conductors’ Competition in 2000. He began his tenure as Music Director and Chief Conductor of the Estonian National Symphony Orchestra in the 2020/21 season and has been Artistic Advisor of the Kymi Sinfonietta since 2018. Elts has made a name for himself as a conductor of new music and a champion of contemporary Baltic composers such as Erkki-Sven Tüür and Heino Eller, and he has also recorded a large volume of new works. With the NYYD Ensemble, a new music collective he founded in 1993, he has won great acclaim for his innovative programming. He has a close relationship with the Helsinki Philharmonic Orchestra, having guested with us many times and most recently last year, and he was our Principal Guest Conductor for the period 2011–2014.

 

Simone Lamsma

Dutch violinist Simone Lamsma made her solo debut when she was only 14 and has since appeared with leading orchestras around the world. At age 11 she moved to London, and in 2019 was made a Fellow of the Royal Academy of Music in London; this is an honour limited to 300 former Academy students and awarded only to musicians who have distinguished themselves within the profession.

Despite having more than 60 concertos already in her repertoire, Simone did not get to know the extremely difficult Roslavets concerto until last spring, when she learnt it at top speed in order to step in for Alina Ibragimova, who had been obliged to cancel her appearance with the Dutch Radio Philharmonic Orchestra. The conductor then, too, was Olari Elts.

Simone plays the “Mlynarski” Stradivarius (1718), on generous loan to her by an anonymous benefactor.

 

Justė Janulytė: Apnea

Justė Janulytė (b. 1982) comes from Lithuania and has won wide recognition for her music. She has had works performed at a number of international contemporary music festivals and teaches composition at the Lithuanian Academy of Music and Theatre. Her compositions are often based on, for example, the gradual variation of timbre and articulation and they tend to favour instruments with a similar sonority. By nature meditative, they emerge, as it were, out of nothing, slowly draw closer together and then vanish from sight once more.

Apnea for string orchestra was composed this year as a commission from Musica femina münchen e.V. and was premiered in Munich in June. The piece refers, says Janulytė, to the Covid pandemic that has given completely new, profound meaning to the act of breathing and its importance to human survival. The orchestra plays for fifteen minutes without a break, transporting both players and listeners on an existential journey.

 

Anatoly Lyadov: From the Apocalypse

Anatoly Lyadov (1855–1914) was not a prolific composer, though he was never short of ideas. He seemed to have difficulty concentrating for long, so it is not surprising that most of his compositions were miniatures for piano or orchestra. He studied the piano and violin in St. Petersburg, took composition lessons from Rimsky-Korsakov, and even taught composition and theory himself, with Prokofiev and Myaskovsky among his pupils.

In 1909 the Ballets Russes in Paris commissioned him to compose a ballet, but when nothing was forthcoming, they turned to the young Stravinsky instead. From the Apocalypse (1910–1912) is a good example of Lyadov’s phenomenal ability to create powerful music. It was premiered in St. Petersburg in 1912, but Lyadov was not satisfied with the end half and debated whether to rewrite it. He never did.

 

Nikolai Roslavets: Violin Concerto No. 1

At home in the Soviet Union, Nikolai Roslavets (1881–1944) was still almost as famous as Prokofiev and Shostakovich in the 1920s. He liked experimenting with the idea of “synthetic chords” that pushed out the borders of tonality. But everything changed in 1929. The regime condemned experimental music and he was declared an enemy of the people. He had to make a living as best he could, his name and manuscripts were obliterated from Russian music, and his grave was not located until 1990. A few of his works have, however, been found since the collapse of the Soviet Union, among them two violin concertos. For decades, Violin Concerto No. 1 of 1925 existed only as a piano score, until the orchestral score was discovered in Moscow in 1989. A colourful, distinctive work, it is more akin to a complex symphonic poem than to a traditional solo concerto.

 

Igor Stravinsky: Petrushka (1947)

The premiere in Paris in 1911 of the ballet Petrushka by Igor Stravinsky (1882–1971) was an absolute sensation in every way: music, choreography, staging and singing. He had composed it as a commission from the director of the Ballets Russes in Paris, Sergei Diaghilev, and based it on a piece for piano and orchestra he was already working on. He later arranged both piano and orchestral suites of the music and made a new version for orchestra in 1947.

Petrushka is a puppet who comes to life and the ballet is set in a Shrovetide Fair. Stall-holders are shouting their wares, people are laughing, someone is playing a barrel organ, and a merry-go-round can be heard. A magician begins his performance and the crowd cries out in delight at the three dancing puppets: Petrushka, a Ballerina and a Moor. Petrushka is hopelessly in love with the Ballerina, who cares not a bit for him. When the Moor and the Ballerina dance cheek-to-cheek, Petrushka flies into a jealous rage and gets into a fight with the Moor, who kills him with his scimitar. Maybe they are only puppets, but Petrushka’s ghost is spotted on the roof.

 

I Laskiainen / Fastlagsfest / The Shrovetide Fair
Venäläinen tanssi / Rysk dans / Dance russe
II Petruška / Petrusjka / Petrushka
III Mauri / Moren / The Blackamoor
Valssi / Vals / Valse
IV Laskiaismarkkinat / Fastlagsmarknad / The Shrovetide Fair
Imettäjien tanssi / Ammornas dans / Wet nurse's dance
Talonpoika ja karhu / Bonden och björnen / Peasant with bear
Mustalaiset ja kulkukauppias / Zigenarna och gårdfarihandlaren / Gypsies and a rake vendor
Ajurien tanssi / Kuskarnas dans / Dance of the coachmen
Naamiot / Maskerna / Masqueraders
Maurin ja Petruškan tappelu / Morens och Petrusjkas slagsmål / The scuffle: Blackamoor and Petrushka
Petruškan kuolema / Petrusjkas död / Death of Petrushka
Poliisi ja jonglööri / Polisen och jonglören / Police and the juggler
Petruškan haamu / Petrusjkas välnad / Apparition of Petrushka's double

English

Hävitä, kadota, tuhoutua, unohtua. Säveltäjä Nikolai Roslavetsin elämäkerrassa on paljon häivyttämisestä kertovia sanoja. Neuvostojärjestelmä yritti vuosikymmenten ajan pyyhkiä Roslavetsin teoksineen kortistoista, katalogeista, arkistoista ja konserttiohjelmista – siinä melkein onnistuen. Roslavets oli vuoden 1917 jälkeen näkyvä hahmo samoissa ”vasemmistolaisen taiteen” piireissä, joissa liikkui muun muassa mustilla neliöillään kuvataidemaailmaa ravistellut Kasimir Malevitš.

Roslavetsin ensimmäisen viulukonserton partituuria luultiin pitkään kadonneeksi, mutta se pääsi moskovalaisesta arkistosta päivänvaloon vuonna 1989.

Viulisti Simone Lamsma opiskeli konserton kymmenessä päivässä otettuaan vastaan äkillisen tuurauskeikan. Lamsma esitti konserton sanomalehti NRC Handelsbladin arvion mukaan ”riskejä kaihtamatta, kuin veitsenterällä ja kontrasteja äärimmilleen korostaen…” Rohkea heittäytyminen kannatti ja Roslavetsin konsertto jäi Lamsman ohjelmistoon.

Kolme nukkehahmoa – Petruška, Mauri ja Ballerina – seikkailevat Stravinskyn kolmiodraamassa, johon säveltäjä keräsi aineksia rahvaanomaisina pidetyistä katuhoilotuksista sekä kansansävelmistä. Vuonna 1913 Venäjällä kantaesitetty versio jättiläisorkesterille sai hyytävän arvion Stravinskyn ystävältä Andrei Rimski-Korsakovilta, joka arveli teoksen enteilevän musiikillisen futurismin syntyä: ”Petruška kimaltelee keinotekoisella valikoimalla kirjavia riepuja ja riekaleita, kilisee, kalisee ja kolisee.” Kollaasitekniikkaan viittaava luonnehdinta – vaikkakin kielteiseen sävyyn esitetty – oli osuva: samoihin aikoihin esimerkiksi Pablo Picasso ja Georges Braque käyttivät sanomalehdenpalasia maalaustensa materiaalina.

 

Olari Elts

Virolainen Olari Elts (s. 1971) nousi nopeasti kapellimestarikartalle 2000-luvun taitteessa. Ensin hän voitti Jorma Panula -kapellimestarikilpailun vuonna 1999, minkä jälkeen Sibelius-kapellimestarikilpailun vuonna 2000. Hän on kilpailun historian ainoa pääpalkinnon voittanut kilpailija. Tällä vuosituhannella Elts on toiminut Latvian kansallisen sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina, Bretagnen orkesterin taiteellisena neuvonantajana sekä Skotlantilaisen kamariorkesterin ja Viron kansallisen sinfoniaorkesterin päävierailijana. Vuodesta 2018 alkaen hän on toiminut Kymi Sinfoniettan taiteellisena neuvonantajana.

Elts tunnetaan nykymusiikkiin erikoistuneena kapellimestarina. Hänelle on myönnetty vuoden 2019 Viron musiikkipalkinto Tüürin 8. sinfonian levytyksestä, ja hän on levyttänyt runsaasti myös suomalaista uutta musiikkia. Vuonna 1993 perustamansa uuden musiikin kollektiivin NYYD Ensemblen kanssa Elts on luonut mainetta myös innovatiivisena ohjelmasuunnittelijana. Helsingin kaupunginorkesteriin Eltsillä on läheinen suhde. Hän on vieraillut HKO:ssa useasti, viimeksi kevättalvella 2020, ja vuosina 2011–2014 hän toimi orkesterin päävierailijana.

 

Simone Lamsma

Alankomaalainen Simone Lamsma kuuluu tämän hetken näkyvimpiin viulisteihin. Viime vuosina hän on soittanut esimerkiksi New Yorkin filharmonikoiden, San Franciscon, Detroitin ja Chicagon sinfoniaorkesterien ja Concertgebouw’n orkesterin solistina. Solistidebyyttinsä hän teki jo 14-vuotiaana soittamalla Paganinin ensimmäisen viulukonserton Pohjois-Alankomaiden orkesterin solistina.

Viulunsoiton Lamsma aloitti viisivuotiaana, ja jo 11-vuotiaana hän muutti Lontooseen maineikkaan Hu Kunin oppilaaksi. Vuonna 2019 hänet nimitettiin harvalukuiseen joukkoon Lontoon Kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi, johon hyväksytään vain 300 oppilaitoksen entistä ja erityisen menestyksekästä opiskelijaa kerrallaan.

Urallaan jo yli 60 konserttoa esittänyt Lamsma tutustui Nikolai Roslavetsin huippuvaativan teokseen vasta viime keväänä. Hän joutui opettelemaan sen pikahälytyksellä vain 10 päivässä, kun viulisti Alina Ibragimova perui esiintymisensä Alankomaiden Radion filharmonikoiden solistina. Orkesteria johti tuolloinkin Olari Elts.

Lamsma soittaa Stradivariusta vuodelta 1718, lisänimeltään “Mlynarski”, joka on hänellä lainassa nimettömänä pysyttelevältä lahjoittajalta. 

Jaani Länsiö

 

Justė Janulytė: Apnea  

Justė Janulytė (s. 1982) opiskeli sävellystä Liettuan musiikki- ja teatteriakatemiassa mm. Osvaldas Balaskauskasin johdolla. Myöhemmin hän osallistui mm. Luca Francesconin ja Helena Tulven mestariluokkiin. Hän teki läpimurtonsa vuonna 2004, kun teos White music palkittiin Liettuan säveltäjäyhdistyksen järjestämän sävellyskilpailun kamarimusiikki-kategoriassa. Myöhemmin hänet on palkittu mm. Pariisin kansainvälisessä säveltäjä-rostrumissa. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin Liettuan kulttuuriministeriön palkinto ja vuonna 2013 hänen teoksensa Sandglasses esitettiin Brysselissä Liettuan kauden EU:n puheenjohtajamaana päättyessä. Janulytè työskentelee opettajana Liettuan musiikki- ja teatteriakatemiassa.

Janulytėn teoksia on esitetty usealla kansainvälisellä uuden musiikin festivaalilla ja mm. Ensemble Modernin, Viron kansallisen mieskuoron ja Walesin kansallisorkesterin konserteissa. Hän on säveltänyt etenkin kamarimusiikkia ja teoksia kokoonpanoille, joissa on soinniltaan samankaltaiset soittimet. Janulytėn musiikki perustuu usein esimerkiksi sointivärin ja artikuulation asteittaiseen muunteluun. Luonteeltaan musiikki on meditatiivista. Se syntyy kuin tyhjästä, tulee vähitellen lähemmäs ja katoaa sitten taas pois näkyvistä.

Apnea on vuonna 2021 sävelletty teos jousiorkesterille. Se on syntynyt Musica femina münchen e.V. -yhdistyksen tilauksesta ja sai kantaesityksensä Münchenin kamariorkesterin konsertissa Münchenissä 16.6.2021 Clemens Schuldtin johdolla. Säveltäjä kertoo teoksen viittaavan koronapandemiaan, joka on antanut ihmisen hengittämiselle ja sen merkitykselle eloonjäämisessä aivan uuden ja syvän merkityksen. Apneassa jousiorkesteri soittaa tauotta viidentoista minuutin ajan. Janulytėn mukaan sekä muusikot että kuulijat ovat teoksen ajan ”eksistentiaalisella matkalla”.

 

Anatoli Ljadov: Fragment de l'apocalypse op. 66

”Hänellä on käsityötaito, persoonallista sanottavaa ja aidon runollinen ote; hänellä on huumorintaju, maku ja lahjakkuus. Ja silti hän joka vuosi tuottaa korkeintaan kymmenen nuottisivua musiikkia.” Arvostelija V. Karatyginin arvio säveltäjä Anatoli Ljadovista (1855–1914) tämän täyttäessä 50 vuotta kertoo olennaisen. Ljadov oli kiistatta lahjakas, mutta myös saamaton.

Ljadov opiskeli pianoa ja viulua Pietarin konservatoriossa. Hän sai lisäksi sävellystunteja Nikolai Rimski-Korsakovilta, mutta oli läsnä niin harvoin, että hänet erotettiin konservatoriosta kahdeksi vuodeksi. Myöhemmin Ljadov opetti itse samassa konservatoriossa mm. sävellystä ja musiikin teoriaa. Hänen tunnetuimmat oppilaansa olivat Sergei Prokofjev ja Nikolai Mjaskovski.

Ljadovin tuotanto jäi pieneksi siihen nähden, ettei ideoista yleensä näytä olleen puutetta. Säveltäjällä oli kuitenkin vaikeuksia pitkäjänteisen työskentelyn kanssa. Tähän nähden on luonnollista, että hänen tuotantonsa painopiste on jokseenkin lyhyissä, joko pianolle tai orkesterille sävelletyissä miniatyyreissa. Kaikki laajemmat teokset jäivät yleensä idean asteelle.

Tarinan mukaan silkka jahkailu myös turmeli Ljadovin mahdollisuudet luoda nimeä Venäjän ulkopuolella. Vuonna 1909 Venäläinen baletti pyysi häneltä uuden teoksen. Hanke ei edennyt, ja baletin tilaus meni nuorelle Igor Stravinskylle, jonka ura aukesi Tulilinnun myötä.

Orkesterikappale Fragment de l'apocalypse (1910-12, op. 66) on hyvä esimerkki Ljadovin ilmiömäisestä kyvystä luoda tunnelmaltaan voimakasta musiikkia. Kappale sai kantaesityksensä Pietarissa vuonna 1912 Aleksandr Silotin johdolla. Ljadov oli tyytymätön loppupuolen musiikkiin ja harkitsi kirjoittavansa sen uusiksi. Mutta ei sitten koskaan viitsinyt.

 

Nikolai Roslavets: Viulukonsertto nro 1

Vielä 1920-luvulla Nikolai Roslavets (1881–1944) oli kotimaassaan Neuvostoliitossa melkein yhtä tunnettu säveltäjänimi kuin esimerkiksi Prokofjev, Mjaskovski ja Šostakovitš. Hänen modernistinen sävelkielensä perustui ideaan ”synteettisistä soinnuista”, ts. soinnuista, jotka laajensivat perinteistä tonaalista ilmaisua aivan uusiin suuntiin. Roslavets työskenteli Harkovan konservatorion johtajana. Hän oli lisäksi musiikkitoimittaja, joka julkaisi artikkeleita mm. Schönbergistä.

Kaikki muuttui vuonna 1929. Kokeellisuus oli kielletty, taiteen piti olla helppoa ja kansantajuista. Roslavets julistettiin kansanviholliseksi. Hänen musiikkiaan ei saanut esittää, eikä hänelle myönnetty Neuvostoliiton säveltäjäyhdistyksen jäsenyyttä. Jonkin aikaa hän työskenteli kapellimestarina ja musiikkiteatterin osastopäällikkönä, sitten hän teki pelkkiä hanttihommia. Roslavetsin kuoleman jälkeen kaikki asunnosta löytyneet käsikirjoitukset takavarikoitiin. Jotkut katosivat ikiajoiksi. Roslavetsin nimeä ei saanut mainita neuvostoliittolaisissa musiikin hakuteoksissa. Hänen hautapaikkansa ”unohdettiin” ja se paikannettiin vasta vuonna 1990.

Roslavets teki hitaan paluun musiikin historiaan vasta Neuvostoliiton hajottua. Monet teokset ovat silti edelleen kadoksissa, joukossa jotkut orkesteriteokset, jousikvartetto no 2 sekä kaksi viidestä viulusonaatista. Tallella ovat mm. kamarisinfonia, kolme pianotrioa, kaksi sellosonaattia, useita pianoteoksia sekä kaksi viulukonserttoa.

Ensimmäisestä viulukonsertosta (1925) oli vuosikymmenien ajan olemassa ainoastaan pianopartituuri. Tuhotuksi arveltu orkesteripartituuri löytyi Moskovasta vuonna 1989. Värikäs ja persoonallinen teos muistuttaa pikemminkin kompleksista sinfonista runoa kuin perinteistä soolokonserttoa.

Allegretto grazioso
Adagio sostenuto
Allegro moderato; risoluto

 

Igor Stravinsky: Petruška (1947)

Igor Stravinskyn (1882–1971) ensimmäinen suuri menestys oli Sergei Djagilevin johtamalle Venäläiselle baletille kirjoitettu, Pariisissa vuonna 1910 kantaesitetty Tulilintu. Djagilev takoi kuin rauta on kuuma ja tilasi oitis uuden baletin. Stravinsky alkoi pohtia teosta, josta myöhemmin tulisi Kevätuhri. Samalla hän alkoi kirjoittaa teosta pianolle ja orkesterille, lähtökohtana mielikuva eloon heräävästä nukesta. Djagilev kehotti Stravinskya säveltämään aiheen pohjalta baletin. Yhdessä taiteilija Alexandre Benoisin kanssa Stravinsky loi teoksen, jossa päähenkilö oli Petruška-nukke.

Petruškan ensi-ilta Pariisissa 13.6.1911 oli sensaatio. Huomiota herätti niin musiikki, koreografia ja näyttämöllepano kuin Vaslav Nižinskin suoritus pääroolissa. Myöhemmin Stravinsky laati baletin musiikista sekä piano- että orkesterisarjan. Vuonna 1947 hän teki orkesteripartituurista uuden version.

Olemme laskiaisviikon markkinoilla. Orkesteri kuvaa sen akustista sekamelskaa: myyjät houkuttelevat huudoillaan kojuihinsa, väki nauraa ja metelöi, posetiivit soivat, karuselli pyörii. Nukketeatterista astuu esiin Taikuri joka aloittaa esityksen. Väki ihastelee kolme reippaasti tanssivaa nukkea – Petruškaa, Ballerinaa ja Mauria.

Baletin toisessa kohtauksessa Petruška vihaa Taikuria ja raivoaa kohtaloaan. Lisäksi hän on onnettomasti rakastanut Ballerinaan, joka ei hänestä välitä ollenkaan. Kolmannessa kohtauksessa Mauri ja Ballerina tanssivat intiimisti yhdessä ja Petruška tulee mustasukkaiseksi. Mauri huomaa tämä ja vihastuu.

Laskiaisjuhla jatkuu yhtä iloisen melskeisissä tunnelmissa kuin aiemmin. Kesken ilonpidon kuuluu kauhunhuutoja. Petruška pakenee Mauria, joka saa hänet kiinni ja tappaa hänet miekalla. Taikuri rauhoittelee: ei hätää, katsokaa, se on vain nukke. Mutta yhtäkkiä jostakin kuuluu pilkkaava naurua. Järkytyksekseen Taikuri näkee nukketeatterin katolla Petruškan kummituksen.

Christian Holmqvist

 

I Laskiainen / Fastlagsfest / The Shrovetide Fair
Venäläinen tanssi / Rysk dans / Dance russe
II Petruška / Petrusjka / Petrushka
III Mauri / Moren / The Blackamoor
Valssi / Vals / Valse
IV Laskiaismarkkinat / Fastlagsmarknad / The Shrovetide Fair
Imettäjien tanssi / Ammornas dans / Wet nurse's dance
Talonpoika ja karhu / Bonden och björnen / Peasant with bear
Mustalaiset ja kulkukauppias / Zigenarna och gårdfarihandlaren / Gypsies and a rake vendor
Ajurien tanssi / Kuskarnas dans / Dance of the coachmen
Naamiot / Maskerna / Masqueraders
Maurin ja Petruškan tappelu / Morens och Petrusjkas slagsmål / The scuffle: Blackamoor and Petrushka
Petruškan kuolema / Petrusjkas död / Death of Petrushka
Poliisi ja jonglööri / Polisen och jonglören / Police and the juggler
Petruškan haamu / Petrusjkas välnad / Apparition of Petrushka's double

suomi

Vi förberder som bäst en säker konserthöst och kommer att informera om konsertrutiner och biljettförsäljning i augusti.
Förlora, försvinna, förintas, förglömmas. Tonsättaren Nikolaj Roslavets biografi präglas av utradering. I flera årtionden försökte sovjetsystemet sudda ut Roslavets ur sina kartotek, kataloger, arkiv och konsertprogram. Detta närapå lyckades. Man trodde länge att den första violinkonsertens partitur hade försvunnit, men år 1989 hittades det i ett arkiv i Moskva. Violinist Simone Lamsmsa studerade in partituret på tio dagar då hon med kort varsel måste hoppa in som solist. Risktagningen lyckades. Verket har stannat i hennes repertoar. 
 

Olari Elts

Olari Elts (f. 1971) från Estland blev ett välkänt namn i dirigentkretsar då han år 1999 vann första pris i Jorma Panula-dirigenttävlingen och året därpå första pris i Sibelius-dirigenttävlingen. Elts är den enda person som har tilldelats Sibelius-dirigenttävlingens huvudpris. Efter millennieskiftet har Elts arbetat som Lettlands nationella symfoniorkesters gästdirigent, Bretagnes orkesters konstnärliga rådgivare och Skottlands kammarorkesters och Estlands nationella symfoniorkesters första gästdirigent. Sedan år 2018 har han varit Kymi Sinfoniettas konstnärliga rådgivare.

Elts är känd som en dirigent som lyfter fram vår tids musik. Hans inspelning av Erkki-Sven Tüürs åttonde symfoni belönades med Estlands Musikpris år 2019. Elts har gjort flera inspelningar av även ny finländsk musik. År 1993 grundade han NYYD Ensemble, ett kollektiv för ny musik. I sitt arbete med ensemblen har han favoriserat en innovativ programplanering. Elts har gästdirigerat Helsingfors stadsorkester flera gånger, senast våren-vintern 2020. Åren 2011-14 var han orkesterns första gästdirigent.

 

Simone Lamsma

Simone Lamsma från Nederländerna är en av de för tillfället internationellt mest kända violinisterna. Under de senaste åren har hon uppträtt som solist med bland annat New Yorks filharmoniker, Concertgebouw-orkestern samt San Franciscos, Detroits och Chicagos symfoniorkestrar. Lamsma gjorde sin solistdebut 14 år gammal. Tillsammans med Norra Nederländernas orkester framförde hon Paganinis första violinkonsert.

Lamsma inledde sina violinstudier 5 år gammal. 11 år gammal flyttade hon till London för att studera under ledning av Hu Kun. År 2019 blev hon vald till Fellow of The Royal Academy of Music. Det rör sig om ynnest som är förunnad endast 300 av musikakademins elever åt gången.

I Lamsmas repertoar finns över 60 solokonserter. Nikolaj Roslavets utmanande första violinkonsert lärde hon känna först i våras. Lamsma lärde sig solostämman på endast 10 dagar då hon med kort varsel måste ersätta Alina Ibragimova som solist på Nederländska radions filharmonikers konsert. Konsertens dirigent var Olari Elts.

Lansmas instrument är en Stradivarius från år 1718. Violinen, känd som ”Mlynarski”, är lånad av en anonym mecenat.

 

Justė Janulytė: Apnea

Justė Janulytė (f. 1982) studerade komposition vid Litauens musik-och teaterakademi under ledning av bl.a. Osvaldas Balaskauskas. Senare deltog hon i bl.a. Luca Francesconis och Helena Tulvens mästarkurser. Hon slog igenom år 2004 med verket White Music som belönades i Litauens tonsättarförbunds kompositionstävlings kammarmusikkategori. Senare har hon belönats i bl.a. Paris internationella tonsättarrostrum. År 2011 tilldelades hon Litauens kulturministeriums pris. År 2013 framfördes verket Sandglasses i Bryssel i samband med att Litauens period som EU:s ordförandeland avslutades. Janulytè arbetar som lärare vid Litauens musik- och teaterakademi.

Janulytės verk har framförts på flera internationella festivaler för ny musik och på bl.a. Ensemble Moderns, Estlands nationella manskörs och Wales nationalorkesters konserter. Hon har skrivit framförallt kammarmusik och verk för ensembler med homogent klingande instrument. Hennes musik präglas ofta av gradvisa transformationer i t.ex. klangfärg och artikulation. Musiken har en meditativ karaktär. Den föds som ur tomma intet, kommer stegvis allt närmare och försvinner sedan igen ur sikte.

Apnea för stråkorkester skrevs år 2021 på beställning av föreningen Musica femina münchen e.V.. Uruppförandet ägde rum på Münchens kammarorkesters konsert i München den 16.6.2021 under ledning av Clemens Schuldt. Tonsättaren berättar att verket hänvisar till korona-pandemin, som har gett helt nya och djupa betydelser åt frågor som har att göra med människans andning och dess betydelse för vår överlevnad. I Apnea spelar musikerna i femton minuter utan att få pauser. Enligt Janulytė befinner sig både musikerna och lyssnarna på  en ”existentiell resa” så länge stycket varar. 

 

Anatolij Ljadov: Fragment de l'apocalypse op. 66

”Han kan sitt hantverk, det han säger är personligt, greppet är genuint poetiskt; han har humor, smak och begåvning. Och ändå ger han oss varje år högst tio notark musik.” Kritiker V. Karatygins kommentar då tonsättaren Anatolij Ljadov (1855–1914) fyllde femtio säger allt. Ljadov var utan tvivel begåvad, men också loj och oföretagsam.

Han studerade piano och violin vid Petersburgs konservatorium, Han tog dessutom kompositionslektioner av Nikolaj Rimskij-Korsakov men var närvarande så sällan att han för två års tid blev avskedad från konservatoriet. Senare undervisade Ljadov bl.a. komposition och musikteori vid samma lärosäte. Hans mest kända elever var Sergej Prokofjev och Nikolaj Mjaskovskij.

Med tanke på att Ljadov tydligen aldrig hade brist på idéer blev hans produktion liten. Men han fann det svårt att arbeta långsiktigt, och därmed är det förståeligt att produktionens tyngdpunkt vilar på relativt korta, för antingen piano eller orkester komponerade miniatyrer. Nästan alla större verk förblev på idéstadiet.

Samma tröghet ledde enligt legenden till att Ljadov fördärvade sina chanser att vinna berömmelse utanför Ryssland. År 1909 bad Ryska baletten honom att skriva ett nytt verk. Projektet avancerade inte och balettbeställningen gick till en ung Igor Stravinsky. Hans karriär tog fart i och med Eldfågeln.

Orkesterstycket Fragment de l'apocalypse (1910-12, op. 66) är ett ypperligt exempel på Ljadovs fenomenala förmåga att skapa musik med en stark stämning. Stycket uruppfördes i Petersburg år 1912 under ledning av Aleksandr Siloti. Ljadov var missnöjd med musiken i styckets slut och övervägde att skriva om den. Han iddes aldrig göra det.

 

Nikolaj Roslavets: Violinkonsert nr 1

Ännu på 1920-talet var Nikolaj Roslavets (1881–1944) en nästan lika känd tonsättare i sitt hemland Sovjetunionen som till exempel Prokofjev, Mjaskovskij och Sjostakovitj. Hans modernistiska tonspråk utgick från ”syntetiska ackord”, dvs. ackord som utvidgade den traditionella tonalitetens uttrycksmedel i helt nya riktningar. Roslavets arbetade som direktör för konservatoriet i Charkov. Han var dessutom musikredaktör och publicerade artiklar om bl.a. Schönberg.

Allt förändrades år 1929. Experiment var förbjudna, all konst måste vara lättfattlig och begriplig. Roslavets utlystes till en folkets fiende: hans musik fick inte framföras och han förvägrades medlemskap i Sovjetunionens tonsättarförbund. En tid arbetade han som dirigent och som avdelningschef på en musikteater, sedan tog han emot jobb var han fick dem. Efter Roslavets död konfiskerades alla manuskript som fanns i hans våning. Vissa försvann för alltid. Roslavets namn fick inte nämnas i sovjetiska musikencyklopedier. Man ”glömde” var han hade begravts. Gravplatsen lokaliserades först år 1990.

Roslavets gjorde en långsam comeback till musikhistorien i samband med Sovjetunionens  sönderfall. Flera av hans verk är dock alltjämt försvunna, bland dem vissa orkesterverk, den andra stråkkvartetten och två av fem violinsonater. Kvar finns bl.a. en kammarsymfoni, tre pianotrion, två cellosonater, flera pianokompositioner samt två violinkonserter.

I flera årtionden existerade den första violinkonserten (1925) endast i form av ett pianopartitur. Orkesterpartituret antogs ha blivit förstört, men det hittades i Moskva år 1989. Musiken är färgstark och personlig. Verket påminner på många sätt snarare om en komplex symfonisk dikt än om en traditionell solokonsert.

 

Igor Stravinsky: Petrusjka (1947)

Igor Stravinskys (1882–1971) första succé var Eldfågeln, skriven för Sergej Djagilevs Ryska balett. Den framgångsrika premiären i Paris år 1910 ledde till att Djagilev smidde medan järnet var varmt. Han beställde en ny balett. Stravinsky började planera ett verk som senare blev Våroffer. Samtidigt arbetade han på ett verk för piano och orkester som inspirerats av idén om en docka som plötsligt vaknar till liv. Djagilev uppmanade Stravinsky att göra en balett på basen av ämnet. I samarbete med scenografen Alexandre Benois skapade tonsättaren ett scenario med dockan Petrusjka i huvudrollen.

Petrusjka hade premiär i Paris den 13.6.1911. Musiken, koreografin, iscensättningen och Vaslav Nijinsky i rollen som Petrusjka skapade sensation. Senare sammanställde Stravinsky två sviter med musik ur baletten: en för piano, en för orkester. År 1947 gjorde han en ny version av orkesterpartituret.

Vi är på ett nöjesfält i fastlagstid. Orkestern skildrar ett akustiskt sammelsurium: försäljare står vid sina stånd och hojtar, folket skrattar och för liv, positiven spelar, karusellen snurrar. En trollkarl kliver fram från en dockteater. Publiken beundrar hans tre raskt dansande dockor: Petrusjka, Ballerinan och Morianen

I balettens andra scen hatar Petrusjka Trollkarlen och rasar mot sitt öde. Han är till på köpet olyckligt förälskad i Ballerinan som helt struntar i honom. I den tredje scenen dansar Morianen och Ballerinan såpass intimt tillsammans att Petrusjka blir svartsjuk. Morianen lägger märke till det och blir ursinnig.

Fastslagsfirandet fortsätter lika glatt och spralligt som hittills. Mitt i allt stoj hörs förskräckta utrop. Morianen jagar Petruskja, får fast honom och dödar honom med ett svärd. Trollkarlen lugnar ner folket: ingen fara, ser ni, det är endast en docka. Men plötsligt hörs ett hånfullt skratt. Trollkarlen tittar upp och ser till sin fasa Petrusjkas spöke på dockteaterns tak.

 

I Laskiainen / Fastlagsfest / The Shrovetide Fair
Venäläinen tanssi / Rysk dans / Dance russe
II Petruška / Petrusjka / Petrushka
III Mauri / Moren / The Blackamoor
Valssi / Vals / Valse
IV Laskiaismarkkinat / Fastlagsmarknad / The Shrovetide Fair
Imettäjien tanssi / Ammornas dans / Wet nurse's dance
Talonpoika ja karhu / Bonden och björnen / Peasant with bear
Mustalaiset ja kulkukauppias / Zigenarna och gårdfarihandlaren / Gypsies and a rake vendor
Ajurien tanssi / Kuskarnas dans / Dance of the coachmen
Naamiot / Maskerna / Masqueraders
Maurin ja Petruškan tappelu / Morens och Petrusjkas slagsmål / The scuffle: Blackamoor and Petrushka
Petruškan kuolema / Petrusjkas död / Death of Petrushka
Poliisi ja jonglööri / Polisen och jonglören / Police and the juggler
Petruškan haamu / Petrusjkas välnad / Apparition of Petrushka's double

svenska

Créditos de presentación (Elenco & Equipo )

Ensamble